keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Kädet mullassa, varpaat vihreinä

Japanilainen sanonta.. Jos haluat olla loppuelämäsi onnellinen, ryhdy puutarhuriksi. En varsinaisesti haaveile puutarhurin urasta mutta eipä käy kieltäminen etteikö puutarhassa möyriminen tee hyvää. Se on rehellistä fyysistä työtä jossa oman käden jäljen näkee heti. Ympärillä kuuluvat äänet ovat luonnon omia tai kaukaa kaupungista kantautuvia. Myös oman pään sisäiset äänet saavat tilaa myllertää ja etsiä paikkaansa lopulta asettuen ja hiljentyen kokonaan. Olen luonteeltani murehtija joten tällaiselle on todellakin tilausta. Kulunut talvi ja kevät olivat huolten täyttämiä läheisen ihmisen sairastumisen myötä, samoin vanha koiraystäväni paranteli puoli vuotta sitkeää taisteluvammaansa joka sai pelkäämään jopa koiran menettämistä. Eläinlääkärilaskut hipoivat luonnollisesti pilviä...

Kun puutarhaan menee ja hetken malttaa hengähtää, huomaa että luonnossa kaikki asiat rullaavat omalla painollaan. Talven jälkeen tulee aina kesä ja irti nyhdetty raparperikin puskee maasta, vaikka syksyllä puolimädäntyneet lehdet päätyivät kompostiin ja jäljelle jäi vain savinen monttu. Joka paikka pursuaa elämää joka villisti etsii omat muotonsa, vaikka ihminen yrittää ohjailla kitkemällä, leikkaamalla ja sitomalla. Ehkäpä oma murehtiminenkin on turhaa, koska elämä tuppaa löytämään aina tiensä. Hyytävien tuulien jälkeen tulee lempeä pouta.




Omenapuu jolla on ikää yli puoli vuosisataa. Se on sammaleen peittämä ja omituisen mallinen. Puulla on tapana kukkia vain puoli puuta kerrallaan. Näin se säästää itseään, kun osa puusta voi levätä. Satoa tulee joka vuosi siitä huolimatta ähkyksi asti. Lajiketta en tiedä. Puu oli olemassa jo silloin, kun ostimme talon. Edellinen omistaja oli joutunut vanhainkotiin. Ei ollut ketään jolta kysyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!