Mansikat, nuo pulleat, makeat mollukat...
Ostin tänään laatikollisen mansikkaa ja laitoin sopivissa annospusseissa pakkaseen. Kesän satoa säilöessä pääsee mielestäni jonkin hyvin oleellisen äärelle. Vaikka nykyään ei enää tarvitsisi varautua pitkän kylmän talven varalle, moni säilöö, pussittaa ja pakastaa edelleen. Säilömisessä kodikas tuntu. Säilöminen on kotoilua parhaimmillaan. Se on oman pesän rakentamista sekä huolenpitoa itsestä ja muista.
Entinen anoppinikin oli kova jouluttaja ja yhdessä tyttäreni kanssa hän usein askarteli kaikenlaista. Kuvassa olevat pikkiriikkiset tontut ovat hänen ja tyttäreni taiteilemia yli kahden kymmenen vuoden takaa. Tontut viettävät yleensä aikaa joulukoristelaatikossa mutta nyt olin unohtanut ne bokseineen päivineen kaapin hyllylle. Eivätkö olekin suloisia? Melkoinen näpertäminen ollut noissa kaikkein pienimmissä.
Muistini mukaan näitä oli paljon enemmän mutta ovat varmasti joutuneet lasten leikkeihin ja kadonneet.
Vaalea siirappi, sokeri, omenaviinietikka, viinikivi, vaniljauute ja pölysokeri. Siinä ainekset keskiajan karamelleille nimeltään Penydes.
Keskiaika on intohimoni ja rakas harrastukseni ja jaksan kaivella netin syövereistä kaikkea keskiaikaan liittyvää. Löysin reseptin karamelleihin blogista Bakers Peel Vert. Blogin mukaan alkuperäinen resepti on peräisin lähi-idästä ja siellä herkutellaan tänäkin päivänä hyvin samankaltaisilla karamelleilla nimeltään lokum.
Bakers Peel on englannin kielinen eivätkä kaikki mittayksiköt minulle auenneet. Tein testiversion mututuntumalla. Lopputulos olisi saanut olla vähän kiinteämpi, nyt valmiiden palojen muoto ei tahtonut pysyä. Seuraavaa satsia täytyy keittää pikkasen kauemmin. Vaniljauute ei makunsa puolesta juurikaan erottunut mutta omenaviinietikka kyllä. Karamellit olivat sopivan kirpsakoita. Kyllä nämä jatkoon menee ja kehtaan tarjota muillekin.
